Ihan oikeasti otin tänään jättisäkkituolin takan eteen ja pistin puut palamaan. Koko koti tyhjänä ja hiljaisena ja minä lämmittelen takan ääressä ja mietin.... ja mietin... ja mietin...

Mikäs niin mietteliääksi vetää, on taas lapsettomuus. Työpaikalla tuli parin naisen kanssa jutuksi nuorena "eläminen" ja itse olen sitä miettinyt monesti että miten voisi elää sitä nuoruutta ja mitä se sitten voisi olla... Eikä kunnon vastausta ole mieleeni juolahtanut... Lienee olevan taas vain sitä nykyajan hömpötystä, jossa pitää saada vaan enemmän ja lisää ja paljon kaikkea... Myös elämää...

Juttelukavereiksi töissä osui sitten sopivasti pari vuotta minua nuorempi nainen ja parikymmentä vuotta vanhempi. Molemmat lapsettomia ja omasta tahdostaan. Nuorempi nyt ehtii mielensä muuttamaan miljoona kertaa, mutta vanhemmalla alkaa olla juna jo menossa sen pysäkin kohdalta. Enpä heitä lähtenyt käännyttämään mutta kerroin kyllä miten olen aina ollut ns. "ei lapsi ihminen" mutta päättänyt että joskus lapsia hommaan ja mieluiten kolme kappaletta ja muutaman vuoden väleillä ENNEN kun tulee 30 täyteen pitää olla perhekin kasassa.

Ei se sitten mennyt ihan niin... Tai mistä sitä tietää jos kolmoset repäsen tässä kiireessä :D Nuorempi juttukaveri sitten vaan hymyili ja ihmetteli kun ei kukaan halua uskoa häntä kun hän kertoo haluavansa jäädä ilman lapsia, ja vanhempi taas sanoo että mahdollisuuksia on hänen elämässään ollut mutta tietoinen valinta on ajanut tähän ja hän on tyytyväinen. Nyt haluaisin kysyä heiltä 100 aiheeseen liittyvää kysymystä lisää ja mietinkin miten ne voisin ystävällisesti kysyä... Mm miten he ajattelevat tulevaisuutensa ja sen jos se katumus sitten kuitenkin tulee kun on jo liian myöhäistä? Mitä heidän sukulaiset ja tutut ovat mieltä tästä päätöksestä ja onko tullut paljon kommentointia? yms.

Vanhempi tietysti kertoi pari tarinaa kuinka pitää lopettaa yrittämästä niin tulee raskaaksi... Kysyin kyllä häneltä miten helvetissä se on tietoisesti mahdollista... Kerroin että toivo pitää ensin lyödä totaalisesti lyttyyn ennenkuin lapseton pariskunta voi antaa yrittämisessä periksi ja yrittää aloittaa sen lapsettoman elämän joka voi muutaman ennakkotapauksen voimin muuttua perhe-elämäksi juuri silloin kun sitä ei odota. Mutta siihen on vuosien matka ja pettymyksiä ja raastavia kokemuksia pitää kerätä vielä pitkän aikaa, ja silloinkaan ei todella tuuri käy monelle.

Samainen päivä oli nyt taas päivä kun soitin TYKSiin varatakseni aikaa sinne. Olemme siis käyneet kerran kättelemässä täysin avutonta ja ahdistunutta lääkäriä joka änkytykseltään sai meille kerrottua että ei hoitoja aloiteta ennen kun on 2v lapsettomuutta takana. Tämä asia kuitenkin saatiin litattua kun soittelin perään tapaamisen jälkeen kun olin tyrmistykseltäni selvinnyt. Pyysi ottamaan tammikuussa puhelua ja varaamaan aikaa... Ja minähän soitin nyt sitten ensin viime pe ajanvaraus numeroon joka oli sitten ihan väärä paikka soittaa kun pitää soittaa hoitajalle (no just... mistä vidusta mä sen olisin taas voinu arvata) jolle puhelinaikaa on ruhtinaalliset 30min/päivä ja luuri aina varattuna. Sain sinne sitten puhelun kuitenkin läpi ja olisin saanut clomireseptin ja tässä kierrossa olis sitä pitänyt alkaa popsimaan... Kah kun olin jo 3kk sitä vetänyt... ja lääkäri kyllä tiesi asiasta.... No nyt sitten ensikiertoon viimeinen clomisatsi minkä omistan ja maaliskuulle vihdoin hoidon suunnittelukäynti...

Voin jo etukäteen arvata että siellä päätetään että clomeilla vielä 3kk lisää jonka jälkeen siirrytään inseminaatioihin joita tehdään 4 kertaa, jonka jälkeen katsotaan taas uudelleen... Ehkä joskus 2011 loppuvuodesta päästään ivf suunnitteluun ja 2012 alkaa tositoimet... Voi että mä toivon että ei tarvii koskaan niin helvetin pitkälle tätä asiaa lähteä viemään vaan plussa tulisi jo tästä kierrosta.

Tänään vielä kolmaskin pohdintaa aiheuttanut asia oli erään blogin aiheotsikon perässä katsomaan menty kirjoitus. Kyseisessä blogissa 16v tyttö kärvistelee laitokselle lähdössä viimeisiä viikkoja. Hän ilmeisimmin on tietoisesti hankkiutunut raskaaksi koska taustalla oli jo yksi keskenmeno. Tyttörukka saa selitellä ihmisille valintaansa hamaan tappiin asti ja saa taatusti paljon paheksuntaa osakseen. Luulisi että katkeroituva lapseton olisi kateellinen ja mustasukkainenkin, vaan enpä ole. Siinä se 16v hoitaa sen lapsensa luultavasti yhtä hyvin kuin 30v nainenkin. Ihminen on luotu lisääntymään ja lapsen hoito ei ole mitään ydinfysiikkaa... Kunhan asenne on oikea, ja se kyllä tuntui olevan. Aloin itse miettimään miksikä ei sitä lasta olisi aloittanut tekemään jo aiemmin? Olisiko asiat toisin? Jos minä 27v mietin tätä, niin miten on yli 30v laita kun he miettivät mitä jos leikkiä... Jonkun verran olen foorumilla törmännyt 20v kinttaalla olevia lapsettomia jotka yrittävät vuosien yrittämisen jälkeen päästä lääkärin pakeille, mutta ei heitä oteta tosissaan kun ovat niin nuoria... Millä helvetin oikeudella? Sama meillä oli että 2v pitää olla yritystä koska ollaan vielä niin nuoria (30v oli ikäraja) Sissos saatana mitä rasismia, jolle on kyllä selityksensä, mutta ei ne paljoa lämmitä siinävaiheessa kun taas pistetään jonon hännille.

Hatunnosto ja isot onnittelut siis tälle 16v tytsylle joka tulee vielä monet kerrat puolustelemaan paikkaansa yhteiskunnassa nuorena äitinä. Olen kade, mutta hyvällä tavalla...

Summasumarum: Se mitä takkatulen edessä tänään oikeasti mietin oli se, kuinka täydellistä elämäni juuri nyt on. Minulla on hyvässä työssä oleva maailman mahtavin mies joka vieläpä rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen, ja hyväksyy lemmikkini ja muut paheeni. Hän pitää samoista asioista kuin minä ja tekee enemmän kuin oman osansa kodinhoidossa ja ylipäätään kaikessa... Olen nuori ja keskimäärin terve ja hyvinvoiva. Minä saan siedettävää palkkaa melko siedettävästä työstä.

Kaiken tämän hyvän yli jyrää nyt kuitenkin valtava menettämisen pelko, sillä tämä lapsettomuuspeikko alkaa kasvaa... Entä jos se vuosien saatossa kasvaa liian isoksi ja syö meidät?  Nyt on kaksi onnellista yritysvuotta kohta takana... Miten seuraavat kaksi, kolme..... viiisi vuotta? Entä koko elämä??