Mitenkäs sitä taas itsensä tsemppais "jumppapäivään"? Ennen kun ovistikkuun pärähti kaksi viivaa sitä oli intoa ja toivoa täynnä. Nyt sitä vaan miettii että otetaan taas tämäkin arpa vaikka ei näistä mitään koskaan voita. Ihmeen negatiivinen fiilis on nyt kun odottelee hoitojen aloitusta. Ei vaan irtoo sitä kuuluisaa positiivista ajattelua yhtään.

Miestä ei kuitenkaan pätkän vertaa haittaa tämä ajoittaminen. Hän on iloinen ihan kaikista mahdollisuuksista joita hän saa...

Muistanpa silloin joskus suhteen alussa kun juteltiin että mitäs se sitten on kun aletaan lasta "tekemään" ja ekaa kertaa harrastetaan seksiä niin että ehkäisy on poissa ja "ne" päpivät on käsillä... Notta tuleeko sitä sitten tuokion jälkeen sellanen "hei missä on se undo nappula?" Haaaa haaa... Woi helvetti että sitä oli sillon niiiiiiiiin väärässä taas niidenkin ajatusten asettelussa.

Nyt sitä on toivottu, rukoiltu, odotettu, haluttu, väännetty, käännetty ja tehty kaikki mahdolliset keinot että se plussa tulis vaan eipä se tule...

Joku itsesuojelumekanismi minulle on tullut ihan parin viimekuukauden aikana. Se että annoin itselleni luvan ns. vauvakuumeiluun eli sain miettiä lastenhuoneen sisustusta ja luin kaikenmoisia artikkeleita ja töllöttelin lastenvaatteita yms hömppää, niin en minä sillä sitä vauvakuumetta saanutkaan aikaan. Mietin vaan entistä enemmän kaikkea negatiivista mitä lapsi toisi tullessaan. Jatkuvaa huutoa ja vikinää. Ei kunnon yöunia, saatikka päiväunia. Eläimet jäisi vähemmälle hoidolle, kuin myös mies. Paskaa, oksennusta pissaa.... kivistävät tissit jotka vuotaa... levinnyt persaus mitä pitäis joskus kaventaa... Auto vaihtoon, vaunujen yms tooooosi edullisen oheistuotteen ostoa... Mistä moinen mahtaa johtua?

Onko pääni jotenkin halajamassa siihen lapsettoman arkeen sittenkin? Mies saa taasen pian ylennyksen ja taloudellisesti meillä menee todella hyvin... (siihen nähden missä kurjuudessa olen elämäni elänyt... Miehelle varmasti tämäkin on vielä kituuttamista) Nyt voitaisiin rahallisesti lähteä vaikka heti, ja mihin tahansa maailman kolkkaan... Vain työt ja lomat järjesteltävänä ja voitaisiin painua johonkin... Tältäkö niistä kaikista helsinkiläisistä ikinuorista tuntuu?? "En ole vielä valmis lapsen saamiseen... onhan mulla vielä aikaa kun olen vasta 35v!" "Siis mä en voi käsittää et sellaset alle 30v naiset hakkii lapsia... En mä olis ainakaan ollu sillon vielä valmis ja tarpeeks aikuinen" Yyyyyyh... että mua on puistatellu noi kommentit, ja nyt ivallisesti mietin että näillä ikinuorilla on luultavasti tämä ihan sama lapsettomuuspaska vielä edessään... Siinäpähän nauttivat sitten...

Erona näihin naikkosiin minulla on se että olen tuossa iässä tiennyt jo 10 vuotta että en kykene lapsia saamaan.... Että olenkohan yhtään sen onnellisemmassa asemassa.... Ainakin olen yrittänyt ajoissa... Heillä ehkä tunnontuskia enempi kun ovat jättäneet viimetinkaan ja juna meni jo... Tai sitten niillä käy just niinku unelmissa, eli saavat lapsensa parin kierron jälkeen ja kaik menee nappiin.... Toivottavasti en tätä akkalaumaa joudu tapaamaan sellaisissa merkeissä.... :(