Näinpä se sitten pyörähti taas seuraava kierto aluilleen. Kp1 menossa siis tässä toisessa inssiyrityksessä. Viimekierto päättyi mukavasti reilun viikon tiputtelun jälkeen.

Piikit odottelevat vessan kaapissa ja riemu on rajaton. Maanantaina soittoa tyksin suunnille ja konehuonetta taas näyttelemään. Näillä näkymin torstai olisi ensimmäisen piikityksen päivämäärä... Saas nähdä mennäänkö samalla ainemäärällä kuin viimeksi. Jotenkin luin lääkärin eleistä ja kommenteista että hän olisi halunnut munasoluja olevan enemmän kuin se 1kpl. (mikä on minusta outoa sillä siihenhän sitä pitäisi pyrkiä??)

Ensimmäiseen inssiin oli odotukset oikeestaan aika nollissa sillä eihän siinä ole kovin suuret mahdollisuudet onnistumiselle varsinkin kun ei ole mitään vikaa löydetty... Nyt kuitenkin kun serkku oli tällä konstilla plussannut niin alkaa vähän joku toivonkipinä taas nousta..... Josko mekin jo tänävuonna saataisiin aluille... Jos ei inssit tehoo niin ei varmaan editä tän vuoden puolella vielä ivf puolelle... Neljä inssiä kun pitää lusia ja sen jälkeen pääsee jonottamaan vasta ivf hoitoon (jonka jono on kuulemma n. 2kk) niin tiukille menee.

Onneksi tulee kesä ja kärpäset. Ehkä se vähän lohduttaa... Äitienpäivä on ihan paska keksintö... Se on lapsettomien päivistä yksi pahimmista. Ei itse äitienpäivä, mutta kaikista tuuteista tuleva perheen ylistys ja hehkutus siitä kuinka kaikki kaikessa on ne omat lapset ja se perhe... Varmasti lapsensa menettäneet vihaavat tätä päivää vielä lapsettomia enemmän.

 

Mietin tuossa mitä kirjoittaisin tai sanoisin lehtiartikkeliin joka käsittelisi lapsettomia äitienpäivän aikana.

Helpostihan sitä kirjoittaisi negatiivisia asioita ja kiukkuaisi omia päässä mellovia mustia ajatuksia, mutta mitä sekin sitten auttaa? Lapsettomuudesta kärsimättömät kun pitävät katkeroituneita lapsettomia ihan täys patapäinä eikä voi ymmärtää mitenkään niitä ajatuksia, joita alkaa vuosien saatossa mustassa mielessä velloa. Ehkä jutun pitäisi käsitellä vain ymmärtämystä lapsettomia kohtaan ja hienotunteisuutta asian tiimoilta. Kenties eniten minun mieleeni olisi listaus niistä peruskommenteista joita lapseton ihminen EI halua kuulla.

Ymmärtämättömyys lapsettomien itsesuojeluvaistoihin on yksi asia joka minua ihmetyttää. Lapseton hoidoissa oleva nainen ei haluaisi mennä paikkaan, jossa on yksi vauvamaha... mutta juhlat joissa niitä on enemmän tai ehkä jopa niinkin kamala paikka kuin vauvakutsut kaverin lapsen kunniaksi ovat ihan järkyttäviä paikkoja. Pelkkä ikeareissu päiväsaikaan saa ainakin minut voimaan pahoin ja masennun moneksi päiväksi niistä kaikista mahoista ja vaunuista. En niinkään ole katkera miksi muilla on, vaan kateellinen kun en itse saa. Sama pätee pallomahojen keskinäisten keskustelujen pakkokuunteluun. Siihen tilanteeseen ei vaan saa lapsetonta naista pakottaa tai ajaa. Se sisäinen pahaolo joka siitä tulee on niin valtava että fyysinen pahoinvointi on ainakin minulla aina liki.

Lapsettomuudesta kertominen oli minun kohdallani sellainen asia minkä päätin jo alkuunsa että kerron jos joku kysyy tai edes vihjaa...Ei tämä ole mikään salaisuus... Vaan mites nyt kun kolmas vuosi pyörähti juuri käyntiin. Nyt sapettaa ihan vietävästi että on tullut kerrottua... tai toisaalta ehkä sama tilanne olisi jos en olisi kertonut. Samat ihmiset kerta toisensa jälkeen kysyvät tavatessa että eikö vieläkään... NO HELVETTI EIKÖ SE NYT PÄÄLLE NÄY ETTÄ EI VIELÄKÄÄN!!!! Aina sama tilannepäivitys pitää antaa että ei ole ei tule eikä tiedä miksi. Sitten tulee se herkullisin kohta josta voisi tehdä oikein listauksen mitä EI SITTEN PIDÄ SANOA!!

1. Ei se meilläkään niin helpolla tullut. Meni meilläkin melkein puolivuotta! Kyllä se sieltä tulee kun sen aika on.
(lapsettomilla on takanaan vähintään vuoden turha tahkominen ja useimmilla vuosia jos ei vuosikymmenkin mennyt tässä projektissa ja se ei ole ollut leppoisaa lapsentekoa enää aikoihin vaan kalenteriin ja lääketieteeseen nojaavaa osittain nöyryyttävää puurtamista mihin on mennyt rahaa ja aikaa mielipahaa mukaan laskematta niin paljon että yksi puolivuotta on kärpäsen paskakasa. Hoidoissa oleva lapseton vierailee klinikalla 1-6 kertaa per kuukausi availemassa haarojaan jos jonkunmoisille kojeille. Suun kautta niellään hormooneja, mahanahkaan piikitetään toisia ja kolmatta tungetaan kapseleina toosaan.)

2. Oletteko kokeillut seksin jälkeen että laitetaan tyyny pepunalle tai pidetään jalkoja ylhäällä. Se autto meidän tuttavalla jotka oli olleet lapsettomia jo pitkään?
(tämä kommentti on ihan samoilla linjoilla tuon ykköskommentin kanssa.... Mutta laitoin sen kuitenkin kakkoseksi koska moinen uskomus elää tietämättömyyden varjolla. Kyseinen kikka ei toimi, eikä sille oli mitään fysiologista, geometrista, fyysistä eikä psyykkistä todistetta toimivuudesta. Se nyt vaan on elämään jäänyt juttu jota OLEN KOKEILLUT JUU totta helvetissä aikani... koska ei ole sellaista asiaa mitä lapseton ei olisi kokeillut. Kaikki eri asennot ja kellonajat ja pidättäytymisajat ja ruokavaliot. Niin greippimehujen litkimiset kuin foolihappopillereiden napsimiset. On vitamiinit kaikki eriaikoihin ja eri sekoituksilla. Kalanmaksaöljyt eri merkeiltä. Fysioterapiaa, kiropraktiikkaa, vyöhyketerapiaa, homeopatiaa ja akupunktiota. )

3. Kyllä se sitten tulee kun lakkaatte yrittämästä. Meidänkin tuttavapariskunta yritti neljä vuotta ja sitten kun antoivat periksi hoidoista niin sitten se sieltä tulikin ihan itsekseen
(tämä on niin raivostuttava keskustelunavaus, että en tiedä miten pitäisin itseni housuissani. Kerro minulle miten lopetetaan yrittäminen? Miten luovutaan siitä ainoasta oljenkorresta eli lääketieteestä ennen kuin kaikki konstit on kokeiltu? Mihin kyseinen väittämä perustuu? Mikä vaiva tuttavapariskunnallanne oli syynä lapsettomuuteen...? Mitenkäs sitten se kaikkien tuntema joku sukulaisnainen joka vaihtoi miestä ja vuosien lapsettomuus oli ekassa kierrossa hoidettu... pitäiskö mun vaihtaa miestäkin vielä??

4. Nauttikaa nyt elämästänne kun teillä ei ole lapsia. Kyllä vielä ehditte tätä kakkavaippa-arkea elämään ja haikailette vapauden perään
(tämä ei ota niin paljon kaaliin kun tiedän sen olevan juurikin näin ja asia on vain raaka totuus. Se kuitenkin satuttaa melko paljonkin lapsetonta jonka vapaus ei ole enää vapautta. Se on sairaalassa juoksua, kellontarkkaa piikittelyä ja tikkuihin pissimistä. Elämästä häviää vuosia huomaamatta kun vain yksi projekti vie sen kaiken vapaan ajattelun ajan. Se on mielessä herätessä... se on mielessä päivällä satoja kertoja. Se tulee mieleen jokaisesta lapsesta ja pallomahasta. Se hyppää silmille kaupassa eri osastoilla ja sen kuulee radiosta satoja kertoja päivässä. Elämää ei voi suunnitella sen enempää eteenpäin kuin lapsellisetkaan... Varaanko matkan ensi kevääsen?? Entä jos onkin sitten tärpännyt ja olen viimeisilläni juuri silloin?? Varataan myöhemmin.... jaa hoidot on just sillon... jätetään varaamatta...

Lapsettomuus on uskomattoman yleinen vaiva. Siitä kärsii jokaisen ihmisen joku tuttu tai sukulainen... Parhaimmillaan todella moni tuttava. Suuret määrät ihmisiä kärsii hiljaa tästä perhekeskeisestä maailmasta jossa eivät tunne itseään kokonaisiksi... jos edes ihmisiksi ja elinkelpoisiksi lainkaan. Silti lapsettomien tuskaa ja pahaa mieltä halutaan vähätellä eikä pystytä muistamaan että se riipivä kipu, jonka sen oman lapsen menettäminen saisi aikaan on vain muutaman metrin päässä... Ehkä siinä lähisuojatiellä... Ja sen jälkeen ne katkerat tunteet ja paha mieli olisi täysin oikeutettuja... koska silloin on menettänyt jotain.... Lapseton ei ole sitä jotain koskaan saanutkaan niin mitäs vikisee... Vaan kun kaikki muut ympärillään on saanut ja lapseton tietää kyllä mistä on jäänyt paitsi.

Niin kauan kun sitä lasta ei yritä, tai kun sen saa, aika kuluu eteenpäin ja tuntuu että vuodet vierii omalla painollaan. Kun se lapsettomuuden ruma peikko istuu olkapäällä aika kuluu myös eteenpäin, mutta vain kahden viikon sykleissä mutta silti kuukausi kerrallaan pettymyksestä pettymykseen. Tuttavien lapset kasvaa... Isovanhemmat ja omat vanhemmat ikääntyvät. Maailma tuntuu kutienkin menevän kovempaa vauhtia kuin mitä oma aika menee.... Juna menee siis nopeammin kuin mitä itse pystyt juoksemaan. Entä jos jäänkin laiturille... Olen se yksinäinen vanhus siellä vanhainkodissa, jota ei tule ketään katsomaan, sillä sinulla ei ole enää ketään.