Olen kipeänä... Maha on sekaisin... Huono ja hutera olo, mutta henkinen hyvinvointikaan ei ole mitään huippuluokkaa...

Uusi kierto alkamassa ja tuhrua tulee... Ehkä jo huomenna voi sanoa että on oikeesti kp1. Harmittaa harmittaa ja harmittaa... Sapettaa että tällainen lapsettomuuspaska pilaa elämää. Mistä saisin sen tiedon  mitä elämä on esim neläjän vuoden päästä?? Kuka kertoisi onko tämä parivuotinen piina ilman tulosta ollut täysin turhaa ja tuleeko seuraavat vuodetkin olemaan?

Kiersin muutamia blogeja taas läpi missä kaikki tätskät tappelee tämän ihan saman henkisen helvetin kanssa. Kaikille se on yhtä vaikeaa ja joillekin sattumalla on tarjota veilä paljon pahempiakin kortteja kuin mitä monet joutuvat saamaan. Mietin jo tuossa pari kk sitten pitäisikö ottaa oikein kunnolla itsensä kiduttaminen kuvioihin ja alkaa kerätä tutteja... Jokaisesta ovulaatiosta ostan yhden tutin ja pistän sen lasipurkkiin negan jälkeen. Nyt niitä olisi siellä jo jotain 27kpl Sitten kun on purkki täynnä niin sen voi lähettää jonnekin hyväntekeväisyysjärjestöön. Samalla kun hirttää itsensä ja rullaa testamentin kassakaapin pohjalle.

Maanantai yöllä töissä eräs vanha rouva (työtoveri) tuli jauhamaan paskaa siihen viereen vaikka hyvin näkyi naamastani että tein vatsatautini kanssa kuolemaa. Pyysi minua tekemään palveluksen (eli hänenkin hommiaan koska on patalaiska) ja vielä loppukaneetiksi kaivoi kännykän taskusta ja alkoi lässyttämään taustakuvana olevasta nuorimmasta lapsenlapsestaan... Kyseli että eikö ole söpö ja lässyn lässyn.... Samaisena yönä olin tehnyt tämän kierron negatiivisen testin.. Sanoin hänelle vaan että "jaa" ja käänsin selkäni.

Eilen oli pakko käydä hakemassa saikkaria kun ei koivet enää kantaneet ruhoa. Maha toistapäivää vedellä ja ruokaa on mennyt nyt kerran jo kitusista alas. Ehkä tämä tästä vielä... Ja sentään uskaltaa taas vetää mahalääkkeitä joita ei suositella raskaanaoleville... ja särkylääkettä pääkipuun... ja selkäsärkyyn... että näin hyvin menee...

Hirveää tässä on nyt oikeastaan se että minua itkettäisi... tai sanotaanko että on niin paha olo henkisesti että itkeminen saattaisi olla ihan tervettä, vaan ei irtoo... Ei itku tule... Tunnekuohua riittää... kyynelkanavia polttelee, mutta ei vaan suostu enää sekaisin oleva kropanraato edes itkemään.

Taidan painua sohvanpohjalle harjoittelemaan.... Ei se niin vaikeaa ole...