Aamusella oli vähän sellanen itkuinen kämyinen olo... Päätin painua nukkumaan kun se yleensä aina auttaa... ei se auttanu

Miksi miksi ja miksi? Miks mun pitää olla näin rikki?

youtu.be/FfoDyY25roM

Miksi sen pitää olla niin pakkomielteistä? Miksi kaikkien pitää saada lapsi? Miksi siitä saa pakkomielteen vaikka ei sitä lasta tarvitse? Miksei osaa vaan luopua unelmasta ja elää elämäänsä? Mihin sitä elämän suuntaisin? Mikä on uusi elämän tarkoitus? Mistä tiedän että se ei myöhemmin kaduta ettei kaikkea tehtykään? Pitääkö kuitenkin jaksaa vielä muutama vuosi??

En mä tarvii muiden ymmärrystä tälle asialle. En osaa kaivata ketään jolle tätä itkisin... Ei kenenkään tarvii nähdä näin hajoitettua ihmistä... Eikä kukaan ymmärtäisi että näin voi hajota asiasta joka on vielä täysin mahdollinen tulevaisuudessa... sä oot vasta niin nuori... ei tuo ole luultavasti lopullista...

Kun serkkuni yllättäen kuoli 30v iässä mietin hänen vaimonsa elämän traagista käännettä kun vauvakin oli vielä ihan pieni. Elämä oli parhaassa kohdassa kun se loppui... Se oli niin kamala asia että ei surkea lapsettomuuteni ollut kuin kärpäsen paskakasa siinä vieressä... Nyt kuitenkin olen jo pitkään miettinyt että hänen suruprosessinsa lähti siitä eteenpäin ja menetettyä miestä ei saa takaisin. Suru kulkee mukana koko elämän, mutta se ei kahlitse tulevaisuutta vaan antaa mahdollisuuden jatkaa. Hänkin jatkoi matkaansa ja elää taas onnellisesti parisuhteessa lapsiperheen arkea. (ei taatusti vailla murhetta ja surua, mutta eteenpäin)

Mitäs lapseton tekee? Se on edelleen siinä samassa pisteessä vailla mahdollisuutta siirtyä eteenpäin. Siinä jökötät ruudussasi ja odotat että kaikki osuu nappiin ja saat plussan. Pääset vihdoin liikkumaan! Ei ole mitään suruprosessia mitä voisi käydä, koska on mahdollisuus saada lapsi. Kun ei se tie katkea hoidoissa niin se on vaan jatkettava eteenpäin kunnes katko tulee... ja siihen menee aikaa...

On hetki jolloin päättää että nyt minä otan oman elämäni haltuun ja lähden tekemään jotain tavoitteellista kun ei se lapsi sieltä ehkä tulekaan. Alan oman elämäni herraksi. No mitäs minä alan tekemään? Vaihdanko työpaikan paskahommasta jonka olitin "kunnes jään äippälomalle"? Vakkaripaikka työyhteisössä joka voi äärettömän pahoin... Otahan vaan askel eteenpäin ja kusessa olet! No mites se matikka fyssa kemia mitä piti alkaa opiskelemaan josko joskus lähtis kokeilemaan oikeesti sitä eläinlääkistä? No mikäs siinä... tässähän se sivussa menee masennusten aallokossa sutiessa... Mites se ulkomaille muutto kun ajateltiin lasten syntymän jälkeen lähteä muutamaksi vuodeksi ja sitten taas takas ennen kun menevät kouluun? Laitetaanko unelmatalomme myyntiin kun se on kuitenkin liian iso meille kahdelle??

Täytyy sanoa että mä oon niin turta että en saisi mitään noista hommista edes alulle ajatuksissani! Täällä minä könyän masennuksenpartaalla tyhjässä torpassa osaamatta tehdä mitään. Woi Lahna.... Miten tässä elämässä nyt näin kävi? Nyt joku pelastaja jostain..... kiskokaa mun saappaat mudasta niin päästään eteenpäin.