Niin se vaan sitten kävi niinkuin pelkäsin... Ovulaatioplussa joka olisi jo itsessään kovin mieluisa monille tietysti, mutta minulla se nyt vaan taas osui väärään päivään. Eli ainut päivä kun julkisella menee pas pieleen on se että ovis osuu trostaille... Ja sehän osuu... Mites muutenkaan...

Toisin sanoen mä hommaan tähän kiertoon luget jotta saan siirrettyä mensuja niin että ne ei TAATUSTIKAAN osu ensikierrossa torstaihin. Taas saan kiittää omaa tyhmyyttäni kun en vaivautunut viimekierrossa sitä laskemaan. Olin idiootti... Olen jo kaks kertaa ryssiny siirron omalla tyhmyydelläni kun en oo viittiny laskeskella...

Olo on todella pettynyt... Harmittaa niin että ei silmät liiku... Eilen illalla itkeskelin itseni uneen vaan kun olen niin pettynyt elämääni... Ahdistaa kun olen jo päättänyt että menen jonnekin ammattiauttajan juttusille, mutta ei vaan oma uskallus riitä asian puheeksi ottamista... Pelkään romahtavani tosi pahasti kun avaan suuni asiasta.

Nyt on pakko myöntää että elämänilo alkaa kuukausi toisensa jälkeen kaikkoamaan. Olen kärttyisä paskamainen tiuskiva kasa. Itken kotona yksinäni. Toisinaan mietin pääsenkö edes töihin asti (olen ollut töissä kyllä päivittäin mutta uupumus alkaa olemaan sitä luokkaa että en ehkä pääse ihan oikeesti joku päivä enää liikenteeseen) Kamalinta on se millainen olen miehelleni... Hän toisaalta ei osaa ajatellakaan minkämoisesta henkisestä helvetistä mä yritän ylös päästä... tai yritän edes pitää pään veden pinnalla...

Mua ei ahdista se että minulla ei ole lasta, enkä tiedä ahdistaako edes se että en sitä koskaan saisi... Nyt minua ahdistaa tämä elämän seisominen paikallaan... Paska työ jossa hyvä palkka... siitä olis hyvä jäädä äippälomalle ja on jopa vakkaripaikka. Haluaisin kuitenkin johonkin parempaan, sosiaalisempaan työhön. Haaveilen tyhmänä eläinlääkiksestä, mutta toisaalta olen niin aloitekyvytön että en pääse lukemisessa eteenpäin... Enkä uskalla mennä kokeisiin...

Yritän kovasti kiinnittää huomioni tulevaan... Loppukesästä tulisi koiranpentu meille jos hyvä tuuri käy.... Kämppä on täynnä kukkaruukkuja ja pihasuunnitteluunkin yritän saada ajatuksia siirtymään... Toisinaan se jopa onnistuu... Eilen yritin käydä shoppailemassa... Paino on pysynyt kurissa kesää ajatellen... Elukat on olleet terveenä talven ja odottelen että saan ne paiskata ulkohäkkeihin... Kesälomat on sovittuna... Kyllä tämä tästä etenee, mutta silti vaan tämä ahdistus kun se iskee niin se on todella murskaava ja lamaannuttava...

Ehkä tänään hoitajalle soittaessa uskallan ottaa asian puheeksi... EHKÄ!...