Kävin juuri yhden sarjakuvablogin läpi.... "Meinasin kaatua" blogi oli kyllä niin mahtavan osuvasti piirretty että olen ihan kahden vaiheilla josko tilaisin kyseisen kirjan itselleni. Osuu ja uppoaa ihan joka kelvetin osuus siitä niin hyvin että hirvittää. Kaikki me lapsettomat näköjään ajatellaan ihan täysin samoja asioita ja ihan samalla kaavalla.

Mitää ihmeellisiä tuntemuksia ei ole edelleenkään. Luget tehneet tietysti tissit ja nostaneet vähän lämpöä (en oo mitannu mutta posket kuumottaa ja viluttaa muutoin)

En osaa oikein kirjoittaa asiasta taas yhtään mitään. Olo on mitäänsanomaton ja turta. Ei ole toivoa eikä kipinää vaikka kuinka yrittää... Pettymys ja alakulo on jo valmiina odottamassa kuivattuina ja ilmavasti josko menkat sytyttäisi taas kunnon roihun. Siinä hiilloksessa sitä on sitten mukava lämmitellä menkkojen ajan kunnes päästään aloittamaan seuraava tupla-annoksella oleva inssi.

Eilen olin juhlissa jossa oli monta kymmentä lasta ja aikuisia vain vähän enemmän. Oltiin ainoat lapsettomat melkoisen varmasti, mutta vieläkin tätä pahempaa on olemassa. Ei paljoa katkeruus nakerrellut lapsettoman mieltä kun porukassa oli yksi juuri kantasolusiirrosta tullut tyttö peruukki päässä rajoituksineen ja juhlijoiden joukossa juuri pari kuukautta sitten tyttärensä syövälle menettänyt perhe. Voin vaan nostaa hattua näille leijonaäideille jotka ovat pystyneet taistelemaan noidenkin asioiden läpi... tai tuskin vielä läpi mutta siltikin. Niinkuin lapsettomuus seuraa minua joka sekunti kantapäissä kiinni, niin seuraa heitäkin menettämisen pelko ja kuolema.

Onko sitten parempi että ei ole koskaan saanutkaan kun että menettää... Olen sitä mieltä että parempi on olla saamatta ollenkaan. Luopuminen on aina paljon pahempaa.... Lapsettomuus voisi olla ihan siedettävä olotila jos ympräistössä ei olisi koskaan yhtään ainuttakaan kyselijää tai arvostelijaa. Periaatteessa se on kuitenkin ympäristön paine joka ajaa tähän ahdinkoon. Suuri osansa on tietysti omalla halulla ja kateudella, mutta myös sillä pelolla että joku tulee neuvomaan tai kyselemään.

"Mitä jos" ajatusleikki... Kaikille tuttu esim lottolapun oston jälkeen

Mitä jos ihan oikeesti tulis plussa tässä kuussa?? MITÄ IHMETTÄ sitä ajattelis ja tekis? Takana ei oo yhtään keskenmenoa joten luultavasti ottaisin asian ihan hepulilla vastaan ja salaa kävisin ostamassa jonkun pienen jutun jotta saan sen "taian" rikottua ettei muka mitään saisi ostaa syntymättömälle.... Jotain niin pientä että se on helppo hävittää jos jotain pahaa tulisikin vastaan.

Millainen olisi ensimmäinen työpäivä tän tiedon saamisen jälkeen... Pysyisinkö nahoissani?? Heltyisinkö mässäilemään määrättömästi vai nukkuisinko koko vuorokauden onnellisesti unelmoiden?? Montako kertaa kävisin testejä ostamassa lisää jotta sen uskoisin? Alkaisinko heti suunnitella lastenhuoneen sisustusta?? Olisiko isäntä seuraavana päivänä jo farmarikaupoilla? Menisinkö katsomaan niitä antiikkisia metallisia lastenvaunuja jotka äiti on minulle jo vuosia sitten ostanut... Niitä, joita en ole uskaltanut enää vuoteen katsoa??

Se päivä kun joskus tulee että saadaan plussatesti niin lupaan seota sukissani... hyppiä hysteerisesti ja soittaa parille kaverilleni heti!!! En kertaakaan mainitse halaistua sanaa naamakirjassa aiheesta... Enkä valita YHTÄ AINUTTAKAAN ASIAA MITÄ RASKAUS TULLESSAAN TUO!! (vaikka luultavasti mun kroppa lahoaa siinäkohdin)

Tässä siis taas itkunkatkuinen hormoonipläjäys tähän kohtaan. Ei se siitä... Selviää sitä ehkä ilman lapsiakin?? kai??