Tuossa tulee päivän aikana aina miljoona asiaa mieleen mitä pyörittää ja mitä pitäisi saada kirjoitettua... Sitten ne vaan unohtuu ja aina kun on blogin ääressä niin on vaikeeta aloittaa se pohdinnan purkaminen tekstin muotoon.

Nyt on aiheena taas jälleen kerran omat reaktiot

Olen tässä jo pidempään miettinyt miltä tuntuisi pitää ihan pientä vauvaa sylissä. Nyt kun on tämä katkeroituminen päässyt vähän turhan hyvin vauhtiin ja olen ihan sekaisin jos joku kertoo olevansa raskaana. Pelkään että lähipiiristä joku täräyttää uutisen jossain julkisella paikalla ja saan jonkun jäätävän reaktion. Nyt olen jo oppinut, että en pysty enää hillitsemään itseäni vaikka kuinka yritän. Jos tieto raskaudesta tulee sopivasti ja sopivaan aikaan niin pystyn sen nielemään. Voi mennä pari iltaa itkeskellessä vähäsen mutta pääsen siitä yli ja pystyn tapaamaan raskaana olevia yms. (tietysti tämän raskaana olevan pitää olla myös fiksusti ja tahdikkaasti käyttäytyvä. En minäkään ihan kaikkeen veny)

No vauvan tapaamiseen. Minä kun en ole mikään vauvaihminen... Ja tässä projektissahan on se sinappituubi tavoitteena. Olen miettinyt mitä reaktioita tuollainen parin viikon ikäinen sitten saa aikaan. Kävin jopa ajatusleikkiä, josko joku minun antaisi hoitaa ja pidellä vaikka pari tuntiakin moista kääröä, niin saisinko jotenkin näitä katkeroitumislukkoja johonkin suuntaan tönittyä...?

Eilen sitten tuli tilanne jossa tällainen pieni toppapukuinen tyyppi pärähti parkumaan ja vain minun kädet oli vapaana. Hah... haistoin tilaisuuden ihmiskokeeseen (kaksi paikallaollutta naispuoleista tiesi lapsettomuudesta ja molemmat tietää tasan mitä "oireita" se aiheuttaa, eli ei olis ollu hätä vaikka olis joku hermoromahdus itseltä tullu) Kaappasin käärön ja kuorin sen toppavaatteista. Nou broblem... Pitelin ihan pitkän tovin ja sain rauhoittumaan hyvin... ei onkelmaa... Ei minkäänmoista tunnetta... Ei pienintäkään värähdystä missään!! (ei sinänsä.. ei oo ollu ennenkään) Mutta ei vieläkään mitään!!  Olen siis toistaiseksi vieläkin immuuni vauvoille... ja vauvamahoille...

Ainut kryptoniitti on mulle vauvauutiset ja niiden tulevien vanhempien ilo ja onni... Se on mulle se pahin...

Toki täytyy myöntää että vauvan katsominen oli yhtä varovaista kun verenluovutuksessa kanyylin vilkaiseminen. Katson vaan sivulimällä äkkiä... "huh... selvisin" Auttoi myös tietysti aisaan se että vauva haisi oksennukselta, ja se on yks maailmankaikkeuden kamalimpia hajuja se buglihaju... Olenpa kuitenkin onnellinen tietäessäni että ei ainakaan vielä ole niin pahaa ongelmaa... Varmaan eri aikaan kierrossa voi olla eri reaktio...

Jäänen tutkailemaan tilannetta... Tapaan tätä perhettä luultavasti lähitulevaisuudessa viikon välein, joten kaikki kierron vaiheet tulee varmasti tutuksi... Jatkamme ihmiskokeita...