Miten tän nyt ottais tän fiiliksen taas... Aika kuluu julmetun hitaasti... ehkä jopa vielä hitaammin...

Mielessä juoksee vähän väliä ne "edellisen elämän" kerrat kun olen mennyt tokaisemaan jotain todella asiatonta lapsettomille. Ne menee suurimmaksi osaksi lapsellisuuden ja naiviuden piikkiin ja varmasti on moni minua täysin idioottina pitänyt... ja syystäkin. Olen kyllä laukonut suustani joskus sellaisia idioottimaisuuksia että nyt lapsettomana olisin valmis tirvasemaan turpaan itseäni.  Aikaa näistä "laukomisista" on siis vuosia. Silloin oli mittarissa ehkä juurikin 20v tai muutama vuosi yli.

Se oli vielä sitä aikaa kun olin ihan varma että rasakudun ekasta yrittämästä niinkuin muutkin meidän perheessä. Tiesin siskoni opeilla miten poikia ja tyttöjä tehdään tuostavain... Olihan hän pystynyt kolme pykäämään kellontarkasti ja suunnitellulla sukupuolella varustettuna. Tottakai minulla oli samanlaiset suunnitelmat... 3 lasta kolmen vuoden välein ja yli kolmekymppisenä EN TODELLAKAAN ala lapsia tekemään kun olen sitten jo niin vanha yms... Olen todennut ääneen että otan vain poikalapsia vastaan ja tytöt myyn mustalaisille... Olen todennut että jos jostain syystä saisin vain yhden lapsen niin vaikka adoptoisin sille sisaruksen... (hah... sehän on helppo sutjautus tuo adoptio suomenmaassa)

Olen myös harmaiden muistikuvien perusteella joskus mennyt sanomaan kansainvälisestä adoptiosta itselleen lapsen saaneen tätskän kuullen pohdintoja siitä kuinka hankalaa mielestäni on olla adoptiolasten kanssa ja vielä kun ovat eri etnistä taustaa niin omaavat hyvinkin erilaisen käytöksen ja luonteen (jonka kyllä allekirjoittaisin edelleen asiana mutta en sitä kyllä ääneen menisi kelleen sanomaan)

Viimepäivinä olen lueskellut paljon onnistumistarinoita ivf hoidoista. Jotenkin tuntuu niin uskomattomalta että kaltaisiani ei ikinä plussanneita on onnistuntu tällä konstilla. Ihan käsittämättömän kaukaiselta kuulostaa esim keskenmeno... Miten se voisi olla minua lähellä kun en ole koskaan edes raskaaksi itseäni saanut...

Edelleen pääkopassani kaikuu lääkärin sanat siitä kuinka pitäisi äkkiä sitten alkaa sitä toista lasta tekemään ensimmäisen jälkeen jotta ei mene munasarjojen aika loppumaan ennen sitä. En ole vieläkään oikeen saanut lokeroitua oliko se loukkaavaa vai yltiöpositiivista. Jotenkin koin sen loukkaavana kun ei sitä ensimmäistäkään ole olemassa vielä edes pilkkeenä silmäkulmassa. Ei edes täplänä petrimaljassa... Miehellekin se kolahti jotenkin huonona ja hän jopa sitten korjasi lääkäriä, että josko nyt se yksikin saataisiin ensin aikaan.

Oli karmaisevaa lueskella ja tajuta kuinka pahaa kommenttia mies voi saada. Meinasinkin ottaa lähipäiviän puheeksi asian. Foorumeilla luki kuinka miehiä on kaverit haukkuneet tuhkamuniksi ja ehdotelleet että pitäisi kaverin polkasta vaimoa niin hommasta tuliskin jotain. IHAN HIRVEETÄ!!! Ja osaan kuvitella että noin se voi mennä...