Kasvattelua kasvattelua...

Tiistaina on kontrolli ja katsotaan mitä on tapahtunut. Jostain syystä on kyllä tuntemuksia munasarjoissa aika paljonkin. Oliskohan mahdollista että siellä olisi sittenkin kasvamassa enemmän kuin pari hassua.

Jotenkin suuret toiveet on taas nousemassa ja kohta pudotaan korkealta.

300 iu on aika paljon ruikittavaa... Ei se ole kuin puolimilliä, mutta jotenkin se tuntuu isolta määrältä ja sen saa aika hitaasti nahkaan tuikata jotta ei vihlase. Hyvin huomaa miten toiset neulat on paljon terävämpiä kuin toiset. Nyt kaksi viimeistä neulaa on ollu tylppiä ja niitä on oikeen painamalla saanu painaa että on ihosta läpi menny.

 

Viikonpäästä toivottavasti on kova jännitys kun olen menossa punktioon... Näin toivottavasti olisi tapahtumassa... Vaan kyllä aina on muuttujia matkassa... :(

Viikonloppuna keskustelin minulle vieraiden ihmisten kanssa iltamyöhällä keittiönpöydän ääressä. Muut kolme naista olivat siinä 40v kinttaalla... Yksi sitten jotenkin jostain asiasta alkoi kertoa ja totesi että hänellähän ei ole biologisia omia lapsia vaan heidän kaksi lastaan on adoptoituja... Tartuin tietysti heitettyyn oljenkorteen ja aloin tenttaamaan asiasta. Miten miksi koska ja miten on pärjätty... Tämä nainen sattuu olemaan identtinen sisko ja tällä toisella siskolla on käynyt parempi mäihä. Hänellä on itse synnytettyjä lapsia. Tämä nainen jolla oli adoptiolapset (jo 10v paikkeilla) sanoi että MENKÄÄ JONOON HETI... menkää hetimiten vaan kuuntelemaan aiheesta ja sitten ilmoittaudutte heti jonoon. Kuulemma ne ei pysty mitenkään näkemään ollaanko hoidoissa vai ei. Viisi vuotta on niin pitkä aika että siinä kyllä ehtii tekemään vielä vaikka ja mitä... Aina jonosta pääsee pois mutta sinne menoa ei pitäisi pitkittää.... 

Tietysti tuon tiedän että 5v on pitkä aika odotella ja ajan voisi laittaa kulumaan jo aiemmin ja hypätä sitten pois jonosta jos hätä iskee... Ongelma on kuitenkin se, että jonoon meneminen on SUUUUURI harppaus. Suuri askel... Kerroinkin että kevään ajan ainakin yritellään vielä ennen kun aletaan tätä asiaa viemään eteenpäin mutta jos tulokset näyttää vhääkään heikoilta tässä ekassa ivf hoidossa niin keskustelun perusteella olen päättänyt siirtää katseen taas vaan kauemmas horisontissa.... Onhan tässä vielä mahdollista lahjasoluja kokeilla seuraavana askeleena jos nyt ne omat solut on sitten niin finaalissa kun uskotellaan.

Miehen kanssa asiasta juttelin sitten illalla/yöllä kun kotiuduin reissusta ja hän sanoi että adoptioon hänen täytyy kyllä hiukka vielä sulatella muutamaa asiaa mutta suostuu toki vaikka heti lähtemään aiheesta lisää kuulemaan. Itseä ihmetyttää se että joku sitten vaan soittaa että täällä olis teille vauva ja sitten kotiin pöllähtää tyhjästä nyytti... Se on se outo asia... ja tietysti myös se lapsen eri perimä ja luonne ja kaikki muu mahdollinen ahdistaa ja arveluttaa...

Toivottavasti ei jouduta näihin asioihin menemään... ja jos joudutaan niin nyt tiedän mennä tämän tädin kanssa juttelemaan. Hän on itse pitkät hoitojaksot läpikäynyt ja kokemusta kahdesta adoptiolapsesta kymmeneltä vuodelta. Hän sattuu vieläpä olemaan lääkäri...

Sivulauseessa mainittakoot että myös toinen pöydässä ollut oli päässyt 3v lapsettomuuden kokemaan ja sai lapsensa ilmeisesti inseminaatioiden kautta koska piikitykset olivat tuttuja mutta ivf ei ollut tuttu...

Vielä tästä adoptoidusta tädistä... Hänen silmistään näkyi oikeasti aito välittäminen ja tuska siitä että me ollaan tässä tilanteessa missä ollaan. Hän aidosti halusi auttaa asian kanssa niin paljon kun vaan voi ja hän kävi selvästi mielessään läpi omia tuskiaan asian kanssa.... Vielä lähtiessä hän nappasi kädestä kiinni ja toivotti onnea matkaan ja patisti silti ottamaan tämän vaihtoehdon pikapuoliin käsittelyyn.